Vapaaehtoinen palokunta Perniön, Teijon ja Särkisalon alueella

Perniön VPK, eli Perniön vapaaehtoinen palokunta Ry, palvelee kolmen aseman voimin Perniön, Teijon ja Särkisalon alueella. Tarpeen mukaan annamme tukea pelastustehtävissä myös Raaseporin ja Kemiönsaaren puolella.

 

Tuotamme palo- ja pelastuspalveluita sekä ensivastepalvelua alueen asukkaiden arjen turvaamiseksi. Monipuolinen toimintamme pitää sisällään myös paljon muuta aina avunannosta varainhankintaan ja valistustyöhön.

 

Tutustu vapaaehtoispalokuntamme toimintaan, äläkä epäröi ottaa meihin yhteyttä. Voit olla mukana toiminnassamme niin vapaaehtoisena toimijana osastoillamme kuin kannatusjäsenenäkin – kysy lisää!

Monipuolisen toiminnan vapaaehtoispalokunta

Perniön VPK:n ensisijainen tehtävä on tuottaa ja turvata sujuvat palo- ja pelastuspalvelut sekä ensivastepalvelut joustavasti Perniön, Teijon ja Särkisalon seudulle. Tämän mahdollistavat kolme paloasemaamme, laadukas kalustomme sekä motivoitunut vapaaehtoisten pelastusvapaaehtoisten joukko.

 

Myös erilaiset turvallisuuteen liittyvät koulutukset ovat oleellinen osa toimintaamme. Järjestämme esimerkiksi kaikille avoimia ensiapu-, tulityöturvallisuus- ja alkusammutuskoulutuksia. Kysy myös mahdollisuutta erilaisiin räätälöityihin kursseihin!

 

Vapaaehtoisemme hoitavat lisäksi erilaisia työsuoritteita alueen asukkaiden avuksi. Saat meiltä apua moniin haastaviin tehtäviin aina puiden kaadosta lumien pudotuksiin ja pelastussuunnitelmien laatimiseen.

 

Voit törmätä meihin myös muissa yhteyksissä, sillä olemme mukana monenlaisessa toiminnassa Perniön seudulla aina valistustoiminnasta tempauksiin ja tapahtumiin. Voit lisäksi vuokrata kauttamme helposti erilaiset juhla- ja tapahtumatarvikkeet teltoista tuoleihin ja soppatykkeihin.

Tule mukaan palokuntatoimintaan!

Etsimme jatkuvasti uusia motivoituneita toimijoita mukaan vapaapalokuntatoimintaamme. Jäsenemme pääsevät omalla panoksellaan parantamaan Perniön alueen palo- ja pelastustoimintaa.

 

Otamme ilolla mukaan kaiken ikäisiä pelastustoiminnasta kiinnostuneita – motivoituneella asenteella pärjäät pitkälle. Palokuntatoiminta sopii kaiken ikäisille miehille, naisille ja lapsille. Palokunnassa löytyy tekemistä aivan jokaiselle!

 

VPK-toiminta on aidosti yleishyödyllinen harrastus. Opit uusia taitoja ja teet tärkeää työtä yhteisösi eteen. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, koska koulutamme sinut mielenkiintosi mukaisiin tehtäviin.

 

Irrota itsesi hetkeksi arjesta ja tule nauttimaan hieman erilaisesta ja täysin ilmaisesta harrastuksesta!

 

 

Tutustu osastoihimme

Seuraa meitä somessa

Ota Perniön VPK seurantaan Facebookissa, niin pysyt ajan tasalla ajankohtaisista uutisistamme. Tiedotamme sosiaalisessa mediassa muun muassa tempauksistamme, tapahtumistamme, toiminnastamme ja kursseistamme – tervetuloa seuraamaan!

 

Seuraa kanaviamme myös Instagramissa ja Twitterissä, ja tutustu esittelyvideoomme YouTubessa.